maanantai 16. helmikuuta 2009

Mä putoan

Eikös tuo ole jonkun Suomi-iskelmän kertosäkeen alku? Yhtä melankolisissa tunnelmissa kuljetaan myös täällä maailman laidalla Hyvinkäällä.

Tai ei nyt aivan, kulunut viikonloppu kun toi salibandyn saralla positiivisiakin uutisia. Vielä ennen viikonloppua kun näytti, että Parikan poika saattaa tippua suoraan peräti kolme kertaa saman kauden aikana. Suoritus, joka vetää vertoja jopa Kokkolan Nibacosin taannoiseen tippumiseen I-divarista kahtena kautena peräkkäin.

Pääkallossa viritelty julkinen keskustelu sarjasijoitusten määräytymisestä herättää närää vähän jokapuolella. Asiallista kritiikkiä. Vai onko?

Ensimmäisenä sanaisen arkkunsa avasivat vaasalaiset lausuntoautomaatit, jotka olivat aivan ihmeissään sarjajärjestelmästä, jossa koko sarjan maaliero ratkaisee paremmuuden tasapisteissä.

Hieno avaus vaasalaisilta lähinnä sen takia, että tilanne ei kosketa heitä itseään, jolloin asiaan pystyy suhtautumaan huomattavasti neutraalimmin.

Sarjamääräykset ovat olleet kuitenkin tiedossa jo kauden alusta lähtien ja muistaakseni ne olivat tiedossa jo liigapalaverissa keväällä, jonne vaasalaiset muuten tulivat pirusti myöhässä. Miksi meteli jälleen kerran nousee vasta viimesekunneilla? Säännöt ovat sääntöjä ja niillä mennään. Tai kuten tapaus Ylänen opetti; pääosin niillä mennään.

Keskinäiset ottelut ovat hyvä mittari paremmuudelle, mutta ovatko lausuntoja antaneet ehtineet miettiä asian toista puolta? Mitä jos toisella joukkueella on yhdestä pelistä viisi kaveria kipeänä? Onko se silloin vain voi voi, kun toinen latoo kaksinumeroiset lukemat? Siinä on sitten turha yrittää kuitata eroa seuraavassa pelissä.

Osa joukkueista pelaa myös kaikki kotiottelunsa pienillä ja ihmeelisesti luvallisilla kentillä. Se jos mikä vääristää otteluparin tulosta. Tällöin parempi vaihtoehto on luonnollisesti koko sarjan maaliero, jolloin yksi vierailu pikkuaskissa ei muuta koko sarjan kuvaa.

Kolmantena tulevat vielä kaiken maailman rangersit jotka pelaavat kaikki kotiottelunsa viikolla. Yritä siinä sitten työvuorojen lomassa sumplia ittes paikalle ja huomaat, että kaikilla muilla se ei onnistunutkaan. Valmentaja vetää lottokoneesta kentät ja niillä lähdetään kairaamaan. Se on sitä eriarvoisuutta, jota koko sarjan maalierolla pyritään paikkaamaan.

Luultavasti koko sarjan maaliero on jäänyt sarjamääräyksiin vahingossa. Mutta kuten huomaatte, kyllä sillekin löytyy perusteluja. Pitkässä sarjassa yhden ottelun merkitys kun ei ole enää lähellekään niin suuri.

Sääntöjä ja määräyksiä pystytään onneksi muuttamaan. Toivottavasti niitä ei enää tällä kaudella tehdä kesken kauden, vaan sarja viedään loppuun niillä säännöillä, jotka jokainen voi käydä lukemassa.

-Paavo

1 kommentti:

  1. Parikka kertoo toisessa vaiheessa, että sarjamääräykset ovat olleet tiedossa jo kauden alussa, joten turha valittaa. Pian hän kuitenkin valittaa Rangersin kotiotteluista viikoilla, jotka jokainen vastustaja on aivan varmasti hyväksynyt, kun alustava sarjaohjelma on tehty.

    -Jani

    PS. On kyllä hienoa, jos tästä kehkeytyy meidän kahden välinen keskustelu meidän kahden pitämässä blogissa. Se olisi jo jotain. Melkeinpä Urheilulehtimaista suorittamista.

    VastaaPoista