Ensi lauantaina Oulun Luistinseuralla on mahdollisuus viimeistellä seuralle lähes täydellinen kevät toisella liiganousulla. Hieno juttu pohjoiselle salibandylle, hieno juttu salibandyliigalle, hieno juttu Oululle. Ensin pitää vain voittaa se lauantain ottelu.
Jos OLS lauantaina häviää, ja ottelusarjan poikki pistäminen on aina vaikeaa, on kaikki jälleen aivan auki. Espoon lisäpeli ja matkustaminen voivat olla niin suuria pettymyksiä OLS:lle ja tuoda valtavan itseluottamusruiskeen Indiansille, ettei Oulussa yksinkertaisesti ole varaa hävitä. Hirveä mylläkkä kentällä pystyyn ja illalla mustelmien kanssa nousujuhliin. OLS:n visiitti divarissa voisi päättyä samoin sanankääntein, kuin Papasin vierailu taannoin Lapualla ottelusarjan ratketessa vasta jatkoajalla: ”Tehdään se maali ja lähdetään v*ttuun täältä!”
Eiköhän tästä worst-case-scenariostani huolimatta Oulussa voida nukkua yöt aika rauhassa. Viisikkopuolustus on sillä tasolla, että sen purkamiseksi vastassa pitäisi olla Indiansia taitavampi joukkue. Tai sitten Indiansin pitäisi muuttaa pelityyliään selvästi suoraviivaisemmaksi ja vain heittää äijiä pallojen kera maalille. Harmi vain, että OLS peittää tällä hetkellä viivaakin todella hyvin.
Barbaarit ja Rangers pelaavat juuri niin tasaista sarjaa kuin ennakkoon osasi odottaa. Toivottavasti Toni Kokkonen tervehtyy ja Barbaarit pääsee haastamaan vähän laajemmalla rosterilla jatkossa. Eilen mukana taisi olla 11 pelaajaa ja 3 maalivahtia. Hyvin tuntui taistelleen joukkue, joka monen mukaan ei edes treenaa kuin kerran viikossa.
Edelleen pitäisi korostaa, että Barbaarien tapauksessa ei edes puhuta pelkästä lahjakkuudesta. Kyllä siellä on pohjat kunnossa niin monella sekä lajiosaamisen että fysiikan osalta, ettei tarvitse kahden yhteisharjoituksen lisäksi tehdä sitä kolmatta, jolloin olisi monen divarijoukkueen kanssa samalla viivalla.
Divarikarsinnoissa HIFK jatkoi siitä, mihin Haukiputaalla jäi. Kahden erän jälkeen 1-6-tappiolukemat FBC Turulle ilmeisesti saivat joukkueessa aikaan jonkinlaisen ryhtiliikkeen, mutta se ei riittänyt loppuun asti.
Riku Reunamäki on kova pelimies ja hän onkin ollut karsintaotteluissa joukkueensa kymmenestä maalissa mukana kuudessa. Muilla on ollut selvästi hiljaisempaa.
Vielä kaikki on auki, sillä viiden joukkueen kaksinkertaisessa sarjassa tullaan pelaamaan paljon ristiin. Kotona ei vain hirveästi olisi varaa hävitä, kun tietää, että vieraspeleihin joutuu lähtemään B-maajoukkueella.
On muuten karsintojen alun perusteella suhteellisen helppoa ennustaa ensi kauden divariporukat. Ainoastaan D-lohkossa homma näyttää kinkkiseltä. Top Team on varma säilyjä, toisesta sijasta taistelevat kaikki tasapäin. Oma veikkaus kallistuu Rajun suuntaan. Voi ottaa talteen!
Lohko A: FBC Turku ja KeLy.
Lohko B: ISB-Ilmajoki ja Laaka.
Lohko C: Kaneetti ja Lihamylly.
Lohko D: Top Team ja Raju.
Mitä muuten olisi Top Team ilman Antti Matikaista? Lauantaina tappio LeBa-96:lle jatkoajalla, Matikainen pelikiellossa. Sunnuntaina 13-7-voitto Muuramesta, Matikainen 3+6. Ja väitän, että LeBa on vastustajista huonompi.
Kyllä tällä hetkellä Matikaisen merkitys joukkueelleen on aivan valtava. Ainakin tulosten ja sen vähän tiedon perusteella, jota minulle on kauden aikana kertynyt. Savonlinnassa saadaan ristiä kädet, ettei joku valopää keksi lähteä ottamaan Matikaiselta peli-iloa pois kovin ottein. Se kun tahtoo olla, etteivät nämä salibandypoliisit osaa erottaa oikeaa kontaktia väärästä ja vaarallista peliä joukkueen auttamisesta.
-Jani
PS. Tuntuu tämä lähenevä kevät olevan salibandyblogisteille otollista aikaa. Kirjoittelu maistuu, kun poikkeuksetta lähes kaikilla on oma kausi syystä tai toisesta loppunut jo ajat sitten. Parikka tuntuu keskittyvän meneillä oleviin karsintoihin niin kovasti, ettei ehdi mitään kirjoittamaan. Se näkyy heti tehoissa. Riitesuon ja Mannisen blogissa toinen on tuottanut viime aikoina sisältöä, toinen vähän vähemmän. Näkyykö tämä heti tuloksissa kentällä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Veikataan Divariin nousijat/säilyjät:
VastaaPoistaA: FBC Turku ja SBS Lapua
B: ISB-Ilmajoki ja Laaka
C: Kaneetti ja SB Vantaa
D: Top Team ja SCH
- Qru
Vantaata jouduin itsekin hieman miettimään, mutta vain hieman. SCH ei tule ainakaan nousemaan. Se on yhtä varmaan kuin TPS:n eteneminen liigan välieriin.
VastaaPoistaMolemmat Topin pelit nähneenä on aika helppo todeta se, että kotiyleisö ja Matikainen sytyttävät joukkueen aivan uskomattomalla tavalla. Lauantain LeBa- peli oli pelkkiä kotipelejä nähneelle aivan uskomaton kokemus negatiivisessa mielessä. Eipä olisi käynyt mielessä, että OKL-hallilla kaunista ja vauhdikasta salibandyä pelaava joukkue hyytyy vieraissa mattoalustalla aivan järjettömään peliin.
VastaaPoista(jännä muuten nähdä, miten lauantaina Rajua vastaan, kun Iskoteelle/LPR urheilutalolle saapuu näillä näkyminen bussilastillinen keltapaitojen kannattajia)
D-lohkon nousijat tulevat kolmikosta: Top Team, SCH, LeBa...
VastaaPoista