torstai 12. maaliskuuta 2009

Puolivälierät poikki jo kolmessa ottelussa

Otsikon tahtia ehti ihmetellä jo Luuran komedia. SSV:ltä sitä osasi odottaa, mutta kaiken järjen mukaan kolmessa muussa otteluparissa olisi pitänyt pelata vielä lauantaina.

Suurin yllätys oli minulle TPS:n tuloksellinen vaisuus. Jokohan alkaisin uskoa Josbaan? Eräs kajaanilainen salibandyvaikuttaja mainitsi modernissa MSN-keskustelussamme, että joensuulaiset pääsevät ainoana välieräjoukkueena pelaamaan paineettomasti.

Paineettomuuden korostamista ratkaisupeleissä on aina niin vaikea ymmärtää. Nuo paineet ovat itselle hyvin kaukainen asia. Joudun suhtautumaan niihin, varsinkin salibandyssa, varauksellisesti. Tässä lajissa ei ole sen enempää paineita kuin mitä joukkue itselleen asettaa.

Eiköhän Josba halua voittaa kultaa. Ei siellä tässä vaiheessa kautta enää pronssista pelata ja olla tyytyväisiä kivaan kiriin. Aivan varmasti joukkue uskoo voittavansa SSV:n. Jos toisin käy, ketutus on valtava. Ei tässä vaiheessa kautta pärjää se, joka pelaa paineettomasti, vaan se joka uskoo ja haluaa voittaa eniten. Josballa on niin kokenut joukkue, että halu ja usko voittaa on aivan varmasti valtava.

Tästä otteluparista siis SSV finaaleihin voitoin 3-0. Se on inhorealismia. Pieni toivonkipinä kuitenkin pyörii mielessäni, sillä SSV oli ajoittain haavoittuvaisen näköinen Trackers-sarjassa. Ei pelkästäään Mantilan ja Savolaisen ansiosta. Ehkä sittenkin kovakuntoisesta Josbasta olisi ainakin haastajaksi?

Toinen välieräpari on paljon mielenkiintoisempi. Kaksi loistavasti puolustavaa joukkuetta vastakkain, höystettynä valtakunnan kärkikassareilla. Valistunut salibandyvaikuttaja tiesi ennen TPS-Josba-sarjaa, että Josba menee parista jatkoon. En vielä silloin uskonut ja hävisin vedon. Nyt samainen vaikuttaja luottaa Suomen parhaaseen valmentajaan ja laadukkaampaan materiaaliin. Hänen mukaansa Erä menee jatkoon, sillä SPV:stä ei löydy tarpeeksi taitoa murtaa Erän tiivistä viisikkopuolustusta.

Lähden edelleen ennakkoluulottomasti haastamaan vaikuttajan tietämyksen. Minä haluan uskoa hurmoksen voimaan. Seinäjoen karnevaalitunnelma TV-pelissä vaikutti ainutlaatuiselta. Saa olla kova joukkue, joka hakee vierasvoiton SPV:stä.

Ja kyllä niitä käsiä löytyy. Luotan Helasen, Kosken ja Hulmin rakentavan muutaman maalipaikan peliin kuin tyhjästä; olipa vastassa kuinka hyvin puolustava Erä tahansa. Ja eiköhän se Kiviranta käy muutaman pomppupallon hakkaamassa maalilta sisään. Vaatii muuten käsiä sekin. Jos oikein vaikeaksi menee, Holopaisen vaivaton pikkukantti puolesta kentästä yllättää koko palloilevan Suomen.

Muutamista pellehypyistä huolimatta täytyy arvostaa Kivirannan panosta Classic-ottelusarjassa. Televisiohaastattelun tuttu klisee ”mennään vaihto ja kaksinkamppailu kerrallaan” tuntui jotenkin aivan uudelta ja raikkaalta voittamisen reseptiltä. Niin yksinkertaista se on! Ja juuri siitä syystä luotan SPV:n hurmokseen. Kotietu kunniaan ja SPV finaaleihin voitoin 3-2.

2 kommenttia:

  1. Veikkaus:

    SSV - Josba 3-1
    SPV - Erä 1-3

    Ja olihan se tupla tai kuitti?

    - Qru

    ps. moderni MSN-keskustelu jättää aina vähän arvailujen varaan, mutta korjataan näin:

    paineettomasti = ilman ennakkosuosikin paineita

    VastaaPoista
  2. Kyllä, tupla tai kuitti.

    Rautakorpikin puhui urheilu-uutisissa hurmoksen merkityksestä.

    VastaaPoista