tiistai 15. syyskuuta 2009

Itälohkon ennakointia

Miesten ykkösdivisioonan itälohko jakaantuu selvästi viiteen kärkijoukkueeseen, keskikastiin ja pannan pohjimmaisiin. Viiden kärjessä useampi joukkue tavoittelee tosissaan nousua liigaan ja materiaalit ovatkin vähintään viime kauden karsijoiden tasoa. Näin ennakkoon itälohko näyttää selvästi länttä kovemmalta. Syksyn salibandykirjoitukset starttaavatkin mukavasti itälohkon viiden kärjellä.

1. Loviisan Tor

Loviisassa osataan menestyä, ainakin divaritasolla. Tällä kaudella joukkueen ehdoton tavoite on nousta juhlavuoden kunniaksi liigaan. Vahvistukset ja satsaukset ovat sitä tasoa. On ulkomaalaisvahvistuksia ja on kaikkien kurittavien kotiäitien sankari Peik Salminen. Valmennuskin tuntuisi olevan osaavissa käsissä Iiro Parviaisen myötä. Kaikki on kuin pedattu Loviisan marssille, vaikka Valtteri Etholen ja Petri Mäki hämmentävätkin paikalliskilpailija PSS:ssä. Pelannut harjoitusottelunsa liigajengejä vastaan, joissa ei hirveästi ole tuloksellisesti juhlinut.

2. PSS

Porvoossa vannotaan ensi kaudella Etholenin nimiin. PSS oli viime kaudella heikon alun jälkeen yksi sarjan parhaista joukkueista ja on sekin vahvistunut mukavasti kesän aikana. Etholenin lisäksi joukkueen paidan pukee päälleen kajaanilaiselle salibandyväelle tuttu Markku Kauppila, josta PSS saa monet yllättävän vahvistuksen. Kaksikon lisäksi pallollista taitoa hyökkäyspäähän tarjoaa Loviisasta palaava Petri Mäki. PSS tulee tekemään ensi kaudella kovan määrän maaleja, mutta ero Loviisaan syntynee oman pään tilkitsemisessä ja valmennuksen tasossa.

3. ÅIF

Pelaajamateriaaliltaan sipoolaisjoukkue saattaa olla jopa kovempi kuin kärkikaksikko ja muistini mukaan myös ÅIF tavoittelee tänä vuonna nousua liigaan. Jostain syystä en silti jaksa uskoa, että vanhat padut jaksaisivat syttyä läpi kauden. Hieroo hirvittävän määrän näyttäviä maaleja, mutta välillä peli saattaa mennä liiaksikin hieromiseksi. Ajanut sisään joukkueeseen junioreita, joiden tarkoitus olisi korvata ikämiesosastoa. Kotonaan ÅIF ei tule häviämään kuin korkeintaan pari ottelua koko kauden aikana. Sydäntalven vieraspelit verottavat pistepussia sen verran, ettei aivan terävimpään kärkeen ole asiaa.

4. M-Team

Sinipaidat napsivat pisteitä tasaiseen tahtiin laadukkaan materiaalinsa ansiosta, mutta silti jotain puuttuu. Ehkä joukkueesta uupuu juuri se tehokas syömähammas, jonka varaan voi laskea illasta toiseen? Jos HIFK:sta tullut Riku Reunamäki pystyy nousemaan divarin kärkipelaajaksi, saattaa M-Team yllättää kaikki. Reunamäki oli jo viime kaudella selvästi kakkoseen pudonneen HIFK:n paras ja tuskin pelin taso hirveästi tippuu, kun kaverit ympärillä paranevat. Puolustuksesta M-Teamilta löytyy viime kautta enemmän laadukkaita pelimiehiä Martin Sivakovin johdolla. Hyökkäyksessäkin on laatua kolmeen todella hyvään ketjuun, mutta kuten alussa jo sanoin; M-Team kaipaa sen yhden syömähampaan, joka löytyi viime kaudella OLS:lta Tammelan, Laitisen ja Lindgrenin muodossa. Barbaareillakin oli omansa Pyysingissä, Lievosessa ja Kokkosessa.

5. KSS

Kesän kovimman pelaajakaappauksen tehnyt kuopiolaisjoukkue lähtee sekin kauteen yllätysvalmiina. Juhani Tuomaisesta joukkue saa takuuvarman maalipörssin kärkinimen ja joukkueen ylivoimasta tuli kertaheitolla sarjan pelätyin. KSS repi pari pelimiestä SB Savosta ja sai kaivattua laajuutta rinkiinsä. Myös valmennuspuolella koettiin muutos, kun päävalmentajaksi hyppäsi Petri Palovaara. Tuomaisen ohella KSS voi laskea pistetehtailussa II divisioonasta siirtyvän Pasi Laitilan ja kokeneen Leo Lyytisen varaan. Savo-konkarit Lyytinen, Kuronen ja Siponen saattavat innostua pelaamaan viime vuotta vahvemmin Tuomaisen hypättyä mukaan remmiin. Kuopiolaisia on todella vaikea arvioida, koska valmennus on pienimuotoinen arvoitus ja Kuopiossa juuri valmennuksella on todella iso rooli asenteensa kanssa kamppailevien "tähtien" kanssa yhteen pelaamisessa.

3 kommenttia:

  1. Papashan ilmoittautui mukaan kärkikarkeloihin kukistamalla Pohjois-Suomen salibandyn lippulaivan Oulun luistinseuran "kenraaliharjoituksenaan" suvereeninoloisesti. Pitääkö paikkansa, vai "jääväätkö" itsesi? ps. ei ne politiikotkaan...

    VastaaPoista
  2. Millä meriiteillä Loviisan valmennus on huomattavasti "laadukkaampi" kuin esim. Porvoon?

    VastaaPoista
  3. Kokemuksella ja kurinpidolla nyt ainakin...

    VastaaPoista