Lajin uskomattomuus

Salibandy on laji, jonka pelaajat ja toimijat kokevat valtavaa tarvetta todistella omaa hyvyyttään muille. Lähinnä keskustelupalstoilla.

Ajattelin nykäistä pari yleisintä väitettä lajistamme ja vastata niihin mahdollisimman inhorealistisesti oman näkemykseni mukaan.

”Salibandy ei ole huippu-urheilua”

Kaivoinpa itselleni heti syvän kuopan. Tähän pitäisi ensin määritellä huippu-urheilu.

Salibandy on liigatasolla näkemykseni mukaan huippu-urheilua niin suuressa mittakaavassa kuin se amatööreille on mahdollista. Harjoittelumääriä ei ole mahdollista lisätä, ellei mukaan oteta aamuharjoituksia. Harjoittelun ja sitoutumisen taso vaihtelee pelaajien ja organisaatioiden välillä.

Kaikki liigapelaajat eivät ole huippu-urheilijoita.

”Sähly on epäonnistuneiden/lopettaneiden jääkiekkoilijoiden laji”

Lajit poikkeavat toisistaan niin paljon, että tämä pitää väkisinkin paikkansa. Aika harvalla onnistuneella jääkiekkoilijalla on ominaisuuksia pelata salibandya huipulla. Juoksunopeus, juoksukunto, polvet ja nilkat eivät kestä. Salibandyssa pärjää hieman kevytrakenteisempi ja suunnanmuutoksissa nopea kaveri. He ovat taas vähän turhan kevytrakenteisia jääkiekkokentille.

Ja kun vielä on menty pitkälti niillä ikäluokilla liigatasolla, joiden juniorivuosina ykköslaji on ollut jääkiekko, pitänee tämä monen kohdalla toistaiseksi paikkansa. Muuttunee tulevaisuudessa, kun useat salibandypelaajat eivät ole koskaan edes aloittaneet jääkiekkoa.

”Salibandy on amatöörien puuhastelua”

Kyllä. Amatöörit eivät saa työstään rahaa, vaan puuhastelevat aivan muiden motiivien innostamina.

Suomessa alkaa olla yhä useampia toimivia organisaatioita, joissa junioreille on putki nuorimmista ikäluokista aina aikuisiälle asti. Ja näissä ikäluokissa huolto, joukkueenjohto ja muut taustat ovat kunnossa ilman suurempia ponnisteluja. Monessa seurassa näin ei ole. Siellä muutama puuhamies puuhastelee järkyttäviä määriä seuransa puolesta ilman mitään korvausta. Voi olla, että edustusjoukkueessakin vielä puuhastellaan. Kulukorvauksia ei saada maksetuksi ja kaikkia lupauksia on mahdoton pitää.

Salibandy on amatöörien puuhastelua ja amatööreihin mahtuu tyyppejä, jotka hoitavat hommat päin persettä. Yhtenä surullisena esimerkkinä puuhastelusta on sarjapaikastaan luopunut HIFK.

Mutta miksi me laji-ihmiset sitten vedämme aina koko plantaasin verran herneitä nokkaamme, jos meidän lajiamme arvostellaan? Arvostelua ja kritiikkiä kaivataan, tiedämmepähän ainakin, ettei asioita todellakaan ole tehty täydellisesti.

Meillä on paha tapa peitellä oman lajimme ongelmakohtia ja liioittelemme tehtyä työtä ja harjoitusmääriä. Totuus on, että tässä lajissa liigaan ja divariin pääsee vielä aivan liian helposti. Ja kun vierestä näkee millaisilla panostuksilla joku sinne liigaan pelaamaan pääsee, ja jopa pärjää, on hyvin vaikea pitää tätä lajia huippu-urheiluna.

Saamme lajina tätä paljon kaipaamaamme uskottavuutta vain tekemällä työmme hyvin peli- kuin harjoituskentällä. Ja hoitamalla siihen päälle hommat joukkueen taustoilla niin, ettei tällaisia HIFK-ilmiöitä pääse enää syntymään. Sitä kautta liigamme ja liigapelaamisen taso nousee. Ja sitä kautta lajimme saa uskottavuutta. Nämä hommat eivät vain tapahdu yhdessä tai kahdessa vuodessa. Hyvä jos kymmenessä. Ei salibandyn tarvitse olla heti huomenna valtakunnan ykköslaji, ehkä se on sitä joskus 20 vuoden päästä. Aikaa meillä on, jos miettii kuinka kauan esimerkiksi jääkiekko on saanut tehdä taustatyötä nykytasolleen.


-Jani