Kajaanista on kauas pitkä matka! Pelireissuilla ehtii tulla mieleen kaikkea mielenkiintoista.
Papasin maalipyssy Anssi Pyykkönen on rakentanut alkukauden ajan mielessään ykkösen itälohkon all star-joukkuetta.
Alkukaudesta SB Savon Asko Väänänen oli Pyykkösen listoilla korkealla tehtyään kahdessa pelissä kahdeksan maalia. Tuon jälkeen näyttää Asko pudonneen Pyykkösen listoilla kauemmas ykkösketjun laiturin paikalta, sillä joukkueen ovat miehittäneet muut miehet.
Mielenkiintoista listalla on huomata runsas Papas-miehitys. Vaatimattomana kaverina Pyykkönen on sijoittanut itsensä vasta kolmosketjuun.
Oma paikka löytyy näköjään kakkosketjun oikeasta laidasta. Pyykkösen logiikalla meidän tämän kauden ketju (Pyykkönen-Lipsanen-Sirviö) on täynnä laitahyökkääjiä. Jokainen vieläpä viilettää oikeassa laidassa. Ei ihme, että välillä soi omissa. Ja ei ole muuten Pyykkönen kelpuuttanut yhtään joukkuekaveria itsensä kanssa samaan kentälliseen.
Jos pitää arvioida miten tämä nippu pärjäisi joukkueena, lähtisin veikkailemaan tiukkaa taistelua salibandyliigan sijoista 8-12. Hyvällä sykkeellä saattaisi irrota paikka pudotuspeleistä.
Seuraavana siis Papasin Anssi Pyykkösen valitsema ykkösen itälohkon all star-joukkue.
1.kenttä
Valtteri Etholen – Antti Matikainen – Anssi Sirviö
Janne Kinaret - Henri Lampi
2. kenttä
Petri Pyysing - Toni Kokkonen - Jani Lipsanen
Joonas Hannikainen – Mika Kemppainen
3 kenttä
Juha Tammela – Leo Lyytinen – Anssi Pyykkönen
Timo Käck – Niklas Niiranen
Maalivahdit: Mikko Kähkönen, Juha Mäki
Valmentaja: Karo Kuussaari
Apuvalmentaja: Mikko Tiihonen
Tuulipuvut päällä penkin päässä: Mikko Lievonen, Pekka Lingren ja Ilkka Kantola.
Bubbling under: Jarkko Hakkarainen mv, Tero Astikainen ja muutama OLS:n äijä.
Sen verran Pyykkönen uskaltautui arvioimaan tämän joukkueen iskukykyä, että lupasi länsilohkon vastaavan nipun kaatuvan. Tässäpä laji-ihmisille seuraava haaste. Divarin all star-ottelu jonkun cup-finaalitapahtuman yhteyteen. Pyykkönen voi valita toisen joukkueen, jos länsilohkon joukkueen valitsisi sitten vaikka mr.Parikka.
PS. Tätä kirjoittaessa jäin muuten pohtimaan, mikä on on all star-joukkueen oikea kirjoitusasu? Netistä löytyy kaikkea allstar-joukkueesta All-Star-joukkueeseen. Kuka osaa vastata?
-Jani-
maanantai 15. joulukuuta 2008
perjantai 12. joulukuuta 2008
Eroamisia
Miksi valmentajat erottavat itsensä? Olen pähkäillyt asiaa pitkin mittavaa uraani eri palloilulajeissa. Viime aikaiset salibandyliigan puollella tapahtuneet irtisanoutumiset saivat viimein minut tarttumaan läppäriini ja keskustelemaan aiheesta itseni kanssa.
Valmentajien perääntyminen pulassa olevien joukkueiden ruorista mietityttää. Pitävätkö eroavat valmentajat seurajohtajia salibandyssä niin osaamattomina veijareina, että he eivät tiedä milloin valmentajalle pitää antaa monoa. Jos näin on niin se asettaa heti perään kyseenalasaiseksi seurajohtajien päätöksen kyseisen valmentajan palkkaamiseksi.
Eroavat valmentajat perustelevat usein päätöstään lähteä joukkueen peräsimestä joukkueen edulla. Kyseessä on kuitenkin lähes poikkeuksetta valmentajan etu. Kuka nyt rekisteriinsä kaipaa tappioputkia, varsinkin jos on tunnettu kaiken muuttavasta kultaisesta kosketuksesta.
Onko valmentaja siis pelkuri jos päättää lähteä? Omaa henkistä hyvinvointia ei saa vähätellä ja jos valmentaja todella tuntee, että jaksaminen on vaarassa niin menköön. Väitän kuitenkin, että jaksaminen on usein vain tekosyy. Kummasti sitä piristyy kun alla on viiden ottelun voittoputki.
Valmentajan eroamisille on tyypillistä, että ne tulevat täysin puskista. Kyllähän valmentajan pinnan kiristymisen on nähnyt reeneissä jo jonkin aikaa, mutta viimeinen naksaus on yllättävä.
Valmentaja on viimeisen viikon joukkueen peräsimessä täynnä intoa. Häntä ei paina neljä alla olevaa tappiota, vaan kaikki voimat ja vähän ylikin on keskitetty seuraavan lauantain otteluun. Valmentaja valaa uskoa uskoa hivenen allapäin oleviin pelaajiin, pitää henkilökohtaisia palavereja joukkueen ydinpelaajien kanssa ja pyrkii saamaan puhumalla näistä kavereista vielä enemmän irti. Meno harjoituksissa lupaakin tappioputken katkeamista.
Viimein on viikonloppu ja edessä tärkeä ottelu. Tänään tappioputki tulisi katkeamaan, aivan varmasti. ottelu alkaakin loistavasti. Oma joukkue menee heti alussa johtoon ja kaikki näyttää loistavalta. Joukkueen energiataso on huikea ja kaikista paistaa tekemisen riemu. Pilvilinna alkaa kuitenkin rakoilemaan kun vastustaja saa onnekkaan tasoituksen ja johtomaalin lähes yhtä onnekkaasti aivan erän lopulla.
Pukukopissa valmentaja luo uskoa pelaajiin ja kertoo perinteisesti kuinka oma joukkue on epäonninen koska ei johda. Vastustaja on vastaantulija kun vain aletaan laittamaan palloa sisään.
Toisella erätauolla vastustaja on repinyt viiden maalin johdon ja valmentaja karjuu kurkku punaisena koko joukkueen olevan paskoja. Kukaan ei yritä ja joukkue on häpäisty. Näillä ohjeilla kolmanteen erään ja taululle murskalukemat.
Ottelun jälkeen valmentaja ei puhu kenellekkään, vaan poistuu paikalta. Välittömästi pelin jälkeen seuran mangeri saa tekstiviestin, jossa valmentaja kertoo eroavansa. Ei jaksa enää. Saman hän kertoo myös muutamalle muulle "uskotulleen".
Onko se siis potkujen pelko mikä valmentajan ajaa eroamaan? Eroaminen itse on jotenkin kunniallisempaa kuin pois potkituksi tuleminen. Eihän se näin voi olla.
Valmentajalla tulisi olla niin paljon itsetuntoa, että uskoisi edes itse, että on tehnyt työnsä niin hyvin kuin sen vain voi tehdä. Jos valmentaja pitää itselleen takaporttia auki, eikö se jätä portin auki myös pelaajille?
-Paavo-
Valmentajien perääntyminen pulassa olevien joukkueiden ruorista mietityttää. Pitävätkö eroavat valmentajat seurajohtajia salibandyssä niin osaamattomina veijareina, että he eivät tiedä milloin valmentajalle pitää antaa monoa. Jos näin on niin se asettaa heti perään kyseenalasaiseksi seurajohtajien päätöksen kyseisen valmentajan palkkaamiseksi.
Eroavat valmentajat perustelevat usein päätöstään lähteä joukkueen peräsimestä joukkueen edulla. Kyseessä on kuitenkin lähes poikkeuksetta valmentajan etu. Kuka nyt rekisteriinsä kaipaa tappioputkia, varsinkin jos on tunnettu kaiken muuttavasta kultaisesta kosketuksesta.
Onko valmentaja siis pelkuri jos päättää lähteä? Omaa henkistä hyvinvointia ei saa vähätellä ja jos valmentaja todella tuntee, että jaksaminen on vaarassa niin menköön. Väitän kuitenkin, että jaksaminen on usein vain tekosyy. Kummasti sitä piristyy kun alla on viiden ottelun voittoputki.
Valmentajan eroamisille on tyypillistä, että ne tulevat täysin puskista. Kyllähän valmentajan pinnan kiristymisen on nähnyt reeneissä jo jonkin aikaa, mutta viimeinen naksaus on yllättävä.
Valmentaja on viimeisen viikon joukkueen peräsimessä täynnä intoa. Häntä ei paina neljä alla olevaa tappiota, vaan kaikki voimat ja vähän ylikin on keskitetty seuraavan lauantain otteluun. Valmentaja valaa uskoa uskoa hivenen allapäin oleviin pelaajiin, pitää henkilökohtaisia palavereja joukkueen ydinpelaajien kanssa ja pyrkii saamaan puhumalla näistä kavereista vielä enemmän irti. Meno harjoituksissa lupaakin tappioputken katkeamista.
Viimein on viikonloppu ja edessä tärkeä ottelu. Tänään tappioputki tulisi katkeamaan, aivan varmasti. ottelu alkaakin loistavasti. Oma joukkue menee heti alussa johtoon ja kaikki näyttää loistavalta. Joukkueen energiataso on huikea ja kaikista paistaa tekemisen riemu. Pilvilinna alkaa kuitenkin rakoilemaan kun vastustaja saa onnekkaan tasoituksen ja johtomaalin lähes yhtä onnekkaasti aivan erän lopulla.
Pukukopissa valmentaja luo uskoa pelaajiin ja kertoo perinteisesti kuinka oma joukkue on epäonninen koska ei johda. Vastustaja on vastaantulija kun vain aletaan laittamaan palloa sisään.
Toisella erätauolla vastustaja on repinyt viiden maalin johdon ja valmentaja karjuu kurkku punaisena koko joukkueen olevan paskoja. Kukaan ei yritä ja joukkue on häpäisty. Näillä ohjeilla kolmanteen erään ja taululle murskalukemat.
Ottelun jälkeen valmentaja ei puhu kenellekkään, vaan poistuu paikalta. Välittömästi pelin jälkeen seuran mangeri saa tekstiviestin, jossa valmentaja kertoo eroavansa. Ei jaksa enää. Saman hän kertoo myös muutamalle muulle "uskotulleen".
Onko se siis potkujen pelko mikä valmentajan ajaa eroamaan? Eroaminen itse on jotenkin kunniallisempaa kuin pois potkituksi tuleminen. Eihän se näin voi olla.
Valmentajalla tulisi olla niin paljon itsetuntoa, että uskoisi edes itse, että on tehnyt työnsä niin hyvin kuin sen vain voi tehdä. Jos valmentaja pitää itselleen takaporttia auki, eikö se jätä portin auki myös pelaajille?
-Paavo-
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Munaa, meisseliä ja yllätyksellisyyttä
Montaa ottelua ei tule OLS:n naisjoukkue tällä kaudella häviämään ykkösdivisioonan itälohkossa.
Perjantainen ottelu Kajaanihallilla tarjosi yhden näistä harvinaisuuksista, kun kotijoukkue Papas taisteli 3-2-voiton ylivoimaisesta ennakkosuosikista. Avainsanat naisten voittoon löytyivät suositusta televisioformaatista; munaa ja meisseliä.
Olen ollut Papasin naisten valmennusryhmässä mukana alkukesästä lähtien. Pääasiallinen tehtävä on ollut puhtaasti henkilökohtaiseen tekniikkaan keskittyminen, varsinkin kentän viimeisellä kolmanneksella. Minulle se tarkoittaa lähes puhtaasti maalintekoa paikasta kuin paikasta.
Faktat on myönnettävä: OLS oli yksilötaidossa selvästi edellä joukkuettamme. Muutaman naisen otteet saivat Mika Kemppaisen värväämään heitä jo Papasin miesten joukkueeseen.
En tiedä onko alkukausi sumentanut OLS-ryhmän omasta erinomaisuudestaan. Viimeistelyssä olimme tuossa ottelussa kertaheitolla parempia. Maalipaikkoja saimme alle kymmenen, kun OLS:lla oli vähintäänkin puolittaisia paikkoja lähes jokaisessa vaihdossa, mutta onnistuneet ratkaisut olivat harvassa.
Siinä missä olen opettanut meidän tyttöjä olemaan ratkaisuissaan suoraviivaisia ja yllätyksellisiä, haki OLS lähes jokaisessa tilanteessa hyvästäkin vetopaikasta syöttöä takatolpalle. Voihan sen joku nähdä yllätyksellisenä, mutta ei se enää neljännellä kerralla yllätä, kun vetopelotetta ei ole olemassa.
Molemmat maalinsa OLS teki vapaalyönneistä. Molemmissa pallo muutti ilmassa onnekkaasti suuntaa pelaajista. Sen verran täytyy kyllä kehua vielä OLS:aa, että joukkue esitti ylivoimaisesti parasta vapaalyöntipeliä, jota olen naisten sarjoissa nähnyt.
Papasin naisten päävalmentaja Janne Heikkisen joukkueet ovat aina osanneet puolustaa. Papas on ollut joukkueelle kuin joukkueelle vaikea voitettava. Uhrautuva puolustuspeli, lähes idioottivarma avauspeli ja vuodesta toiseen loistavat maalivahdit ovat tehneet Papasista inhottavan vastustajan.
Tänä vuonna naisten joukkue on pullollaan ykkösdivarin tulokkaita. Jo ennen joulukuun loppua Heikkinen tuntuu tartuttaneen jokaiseen pelaajaan vahvan uskon joukkuepuolustukseen ja -peliin.
Toki OLS oli jo vastustajana sellainen, joka sytytti ”leidit” esittämään uskomatonta taistelua ja uhrautumista, mutta iso osa tuon taistelun onnistumisesta menee Heikkiselle ja hänen 2-valmentajalleen Valtteri Willmannille.
Oma tavoitteeni naisten kanssa on tartuttaa heihin entistä enemmän maalinälkää ja yllätyksellisyyttä. Jos tuossa onnistun, voi joukkueelle povata hyvää tulevaisuutta. Jo nyt oli huomattavissa hyviä vinkeitä, kun palloa yritettiin lyödä ilmassa rystyltä sisään selkä maalille päin - harjoiteltuja juttuja.
Jospa tuohon Papasin inhottavuuteen vastustajana saataisiin tulevaisuudessa lisättyä termit yllätyksellinen ja tehokas.
-Jani-
Perjantainen ottelu Kajaanihallilla tarjosi yhden näistä harvinaisuuksista, kun kotijoukkue Papas taisteli 3-2-voiton ylivoimaisesta ennakkosuosikista. Avainsanat naisten voittoon löytyivät suositusta televisioformaatista; munaa ja meisseliä.
Olen ollut Papasin naisten valmennusryhmässä mukana alkukesästä lähtien. Pääasiallinen tehtävä on ollut puhtaasti henkilökohtaiseen tekniikkaan keskittyminen, varsinkin kentän viimeisellä kolmanneksella. Minulle se tarkoittaa lähes puhtaasti maalintekoa paikasta kuin paikasta.
Faktat on myönnettävä: OLS oli yksilötaidossa selvästi edellä joukkuettamme. Muutaman naisen otteet saivat Mika Kemppaisen värväämään heitä jo Papasin miesten joukkueeseen.
En tiedä onko alkukausi sumentanut OLS-ryhmän omasta erinomaisuudestaan. Viimeistelyssä olimme tuossa ottelussa kertaheitolla parempia. Maalipaikkoja saimme alle kymmenen, kun OLS:lla oli vähintäänkin puolittaisia paikkoja lähes jokaisessa vaihdossa, mutta onnistuneet ratkaisut olivat harvassa.
Siinä missä olen opettanut meidän tyttöjä olemaan ratkaisuissaan suoraviivaisia ja yllätyksellisiä, haki OLS lähes jokaisessa tilanteessa hyvästäkin vetopaikasta syöttöä takatolpalle. Voihan sen joku nähdä yllätyksellisenä, mutta ei se enää neljännellä kerralla yllätä, kun vetopelotetta ei ole olemassa.
Molemmat maalinsa OLS teki vapaalyönneistä. Molemmissa pallo muutti ilmassa onnekkaasti suuntaa pelaajista. Sen verran täytyy kyllä kehua vielä OLS:aa, että joukkue esitti ylivoimaisesti parasta vapaalyöntipeliä, jota olen naisten sarjoissa nähnyt.
Papasin naisten päävalmentaja Janne Heikkisen joukkueet ovat aina osanneet puolustaa. Papas on ollut joukkueelle kuin joukkueelle vaikea voitettava. Uhrautuva puolustuspeli, lähes idioottivarma avauspeli ja vuodesta toiseen loistavat maalivahdit ovat tehneet Papasista inhottavan vastustajan.
Tänä vuonna naisten joukkue on pullollaan ykkösdivarin tulokkaita. Jo ennen joulukuun loppua Heikkinen tuntuu tartuttaneen jokaiseen pelaajaan vahvan uskon joukkuepuolustukseen ja -peliin.
Toki OLS oli jo vastustajana sellainen, joka sytytti ”leidit” esittämään uskomatonta taistelua ja uhrautumista, mutta iso osa tuon taistelun onnistumisesta menee Heikkiselle ja hänen 2-valmentajalleen Valtteri Willmannille.
Oma tavoitteeni naisten kanssa on tartuttaa heihin entistä enemmän maalinälkää ja yllätyksellisyyttä. Jos tuossa onnistun, voi joukkueelle povata hyvää tulevaisuutta. Jo nyt oli huomattavissa hyviä vinkeitä, kun palloa yritettiin lyödä ilmassa rystyltä sisään selkä maalille päin - harjoiteltuja juttuja.
Jospa tuohon Papasin inhottavuuteen vastustajana saataisiin tulevaisuudessa lisättyä termit yllätyksellinen ja tehokas.
-Jani-
maanantai 1. joulukuuta 2008
Liiganousu ja suomenmestaruus 2010
Tämä oli Tom Sandellin sanoma kun hän taas astui maineikkaan HIFK:n taustoille. Media oli hänen edessään polvillaan ja jopa suuresti arvostamani IS Veikkaaja uutisoi haastattelujen kera divarisalibandystä.
Sandellin oli tarkoitus tuoda Pasilan parketille iso, taisteleva ja brändin näköinen HIFK. Yleisön oli tarkoitus seurata HIFK:ta uskollisesti myös divariin.
Mikä HIFK:lla meni pieleen? En kai se minä mikään ole sanomaan, mutta mielestäni kaikki.
Ymmärrän, että keväällä mediatilaa oli saatava keinolla millä tahansa, sillä rotat oli jättämässä laivaa ja uusia miehiä tarvittiin täyttämään lähtijöiden tekemiä aukkoja. Brändistä puhuminen ja kovat tavoitteet tulevaisuuteen iskevät alasarjalaisiin, jotka tahtovat eteenpäin omalla urallaan. Varsinaisiin vahvistuksiin, joita HIFK olisi tarvinnut, puheet eivät tehonneet. He kun pystyivät kyselemään tutuiltaan ja tutun tutuilta mikä tilanne oikeasti oli. Ei ollut tulossa ketään.
Mediapeli kuitenkin jatkui, seuraavana koukkuun tarttui salibandyn ykkösmediaksi noussut Pääkallo.fi. En tiedä tekikö pääkallon toimitus kaverin palveluksen Sandellille vai oliko kyseessä HIFK:n kusetus, mutta maajoukkuetason vahvistuksen uutisointi oli katastrofi. Joku espanjalainen alasarjapelaaja?
Missä menee tiedottamisen ja hyvän maun raja? Onko uhoaminen omasta ylivertaisuudesta brändin rakentamista vai itsensä nolaamista. HIFK:n kohdalla kyse on valitettavasti itsensä toistuvasta nolaamisesta.
Itsekseni olen myös miettinyt, miksi Helsingistä ei ole jaksettu ajaa Hämeenlinnaan seuraamaan Trackersin toimintaa. Siellä yli 180 senttiset 90 kiloiset jääkiekkotaustaiset kaverit pelaa HIFK:n brändin näköistä salibandyä.
Tämän hetken HIFK ei ole Brändin näköinen HIFK, mutta onko salibandy HIFK ikinä sitä ollutkaan? Brändi on luotu jalkapallon ja jääkiekon puolella vuosikymmenten aikana, eikä se istu mitenkään HIFK salibandyyn. Salibandyssä HIFK on vuodesta toiseen ajanut sisään omia huippulupauksia, jotka sitten ovat hävinneet sisäänajon jälkeen kartalta kokonaan, tai vaihtaneet seuraa.
HIFK salibandyn suurin ongelma on brändi-ajattelu. Ei HIFK-salibandyllä ole mitään brändiä. On vain kasa pelaajia, kasa otteluita ja suuria puheita.
Viimeistään tämä kausi on on osoittanut HIFK:n heikkouden, ei ole mitään sisältöä. Pelaaja puolella useissa seuroissa käväissyt Jani Karonen on häärinyt joukkueen pelin sieluna, ei varsinaisesti brändinnäköinen pelaaja. Liigassakin HIFK säilyi näin pitkään lähinnä laajennuksen tarjoaman turvan takia, sekä luokattoman huonojen kilpailijoiden Pirkat, OLS, Happee ansiosta. Liigakelpoinen HIFK ei ole ollut enää moneen vuoteen.
Kauden kulku ei ole tarjonnut HIFK:lle juurikaan juhlia. Sarjassa yksi voitto ja yksi kabinetti voitto. Eikä eväitä parempaan edes juurikaan ole.
Minun saa vapaasti näyttää olleen väärässä, mutta mielestäni HIFK olette väärällä sarjatasolla ja suunta ei ole ylöspäin.
-Paavo-
Sandellin oli tarkoitus tuoda Pasilan parketille iso, taisteleva ja brändin näköinen HIFK. Yleisön oli tarkoitus seurata HIFK:ta uskollisesti myös divariin.
Mikä HIFK:lla meni pieleen? En kai se minä mikään ole sanomaan, mutta mielestäni kaikki.
Ymmärrän, että keväällä mediatilaa oli saatava keinolla millä tahansa, sillä rotat oli jättämässä laivaa ja uusia miehiä tarvittiin täyttämään lähtijöiden tekemiä aukkoja. Brändistä puhuminen ja kovat tavoitteet tulevaisuuteen iskevät alasarjalaisiin, jotka tahtovat eteenpäin omalla urallaan. Varsinaisiin vahvistuksiin, joita HIFK olisi tarvinnut, puheet eivät tehonneet. He kun pystyivät kyselemään tutuiltaan ja tutun tutuilta mikä tilanne oikeasti oli. Ei ollut tulossa ketään.
Mediapeli kuitenkin jatkui, seuraavana koukkuun tarttui salibandyn ykkösmediaksi noussut Pääkallo.fi. En tiedä tekikö pääkallon toimitus kaverin palveluksen Sandellille vai oliko kyseessä HIFK:n kusetus, mutta maajoukkuetason vahvistuksen uutisointi oli katastrofi. Joku espanjalainen alasarjapelaaja?
Missä menee tiedottamisen ja hyvän maun raja? Onko uhoaminen omasta ylivertaisuudesta brändin rakentamista vai itsensä nolaamista. HIFK:n kohdalla kyse on valitettavasti itsensä toistuvasta nolaamisesta.
Itsekseni olen myös miettinyt, miksi Helsingistä ei ole jaksettu ajaa Hämeenlinnaan seuraamaan Trackersin toimintaa. Siellä yli 180 senttiset 90 kiloiset jääkiekkotaustaiset kaverit pelaa HIFK:n brändin näköistä salibandyä.
Tämän hetken HIFK ei ole Brändin näköinen HIFK, mutta onko salibandy HIFK ikinä sitä ollutkaan? Brändi on luotu jalkapallon ja jääkiekon puolella vuosikymmenten aikana, eikä se istu mitenkään HIFK salibandyyn. Salibandyssä HIFK on vuodesta toiseen ajanut sisään omia huippulupauksia, jotka sitten ovat hävinneet sisäänajon jälkeen kartalta kokonaan, tai vaihtaneet seuraa.
HIFK salibandyn suurin ongelma on brändi-ajattelu. Ei HIFK-salibandyllä ole mitään brändiä. On vain kasa pelaajia, kasa otteluita ja suuria puheita.
Viimeistään tämä kausi on on osoittanut HIFK:n heikkouden, ei ole mitään sisältöä. Pelaaja puolella useissa seuroissa käväissyt Jani Karonen on häärinyt joukkueen pelin sieluna, ei varsinaisesti brändinnäköinen pelaaja. Liigassakin HIFK säilyi näin pitkään lähinnä laajennuksen tarjoaman turvan takia, sekä luokattoman huonojen kilpailijoiden Pirkat, OLS, Happee ansiosta. Liigakelpoinen HIFK ei ole ollut enää moneen vuoteen.
Kauden kulku ei ole tarjonnut HIFK:lle juurikaan juhlia. Sarjassa yksi voitto ja yksi kabinetti voitto. Eikä eväitä parempaan edes juurikaan ole.
Minun saa vapaasti näyttää olleen väärässä, mutta mielestäni HIFK olette väärällä sarjatasolla ja suunta ei ole ylöspäin.
-Paavo-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
