Edellisen rankingin saamaan kommenttiin vastaan, että jäävään. Tehdään sitä mitä isommat edeltä. Ei se Lassekaan Happeeta nostanut pudotuspeleihin, vaikka varmasti itse siihen uskoo. Ainakin toivoo.
Mitä tulee Loviisan ja PSS:n valmennuksien eroihin ja meriittieroihin, vastaan täysin rehellisesti. Parviaisen tiedän nimeltä ja kasvoilta, Kankaanpäätä en. Lisäksi perustan väitteeni valmennuksesta koskevissa asioissa keskusteluihin ja kuulopuheisiin. Omakohtaista kokemusta ei ole ja Kauppilan Markkukin on vain kehunut uutta joukkuettaan ja valmennusta, joten sen perusteella olisin voinut kirjoittaa toisinkin. Onneksi on muitakin etelän kirjeenvaihtajia ja lopultahan näissä asioissa on vain kysymys jonkun ihmisen mielipiteestä.
Jatketaan itälohkon ennakko loppuun, ennen kuin sarja ehtii pyörähtää käyntiin. Vastailin muuten jo salibandylehdelle joskus elokuussa, että karsintoihin menevät KSS ja Loviisa. Alaspäin olin veikkaillut Sbandya, Kaneettia, Barbaareja ja Top Teamia. Joudun ehkä tuosta veikkauksesta hieman poikkeamaan, kuten jo kärkiviisikossakin tein. Kyllä syyskuussa pitää olla elokuuta viisaampi.
6. KeLy
Kellon Lyöntiä on todella vaikea veikata, koska paljon menee sympatiapisteitä joukkueen suuntaan. Olisi paljon asioita, joiden perusteella joukkue pitäisi laskea vahvasti putoajakandidaatiksi. Luetellaanpa ne ja unohdetaan sympatiat hetkeksi.
Pelaajavalmentaja Janne Krankka: Tämä ei tarkoita, etteikö Krankka osaisi valmentaa tai ettei hän osaisi pelata. Molempien hoitaminen divarissa on valtava haaste. Uskaltaisin väittää, että Krankka pystyy valmentamaan ja pelaamaan vain 50 prosenttisesti. Jos hän taas keskittyy tuota enemmän valmentamiseen, on se taas pelaamisesta pois. Toimiakseen yhtälö kaipaisi edes peluuttajaa otteluihin.
Puolustus: Divaritasolle täysi arvoitus. Jarkko Lehtinen ja Esa Valli ovat sympaattisia kavereita ja molemmat 100-varmasti divaritasoa. Mutta jos tämä kaksikko on joukkueen oman pään pallollisen pelin selkäranka, on KeLy vaikeuksissa.
Kokemattomuus: Joukkueesta löytyy muutama OLS:n mukana pyörinyt pelaaja, jotka muodostavat hyvän selkärangan. Muulle joukkueelle uusi sarjataso on hyppy tuntemattomaan.
Mutta unohdetaan kaikki tämä. KeLyllä on yksi sarjan parhaista hyökkäyksistä, jos se vaan saa sairastupansa tyhjäksi. Teemu Södö, Juho Krankka, Harri Keskisipilä ja Tapio Ala-Rautalahti ovat vastustajan näkökulmasta rasittavia vastustajia. Kookkaita, suhteellisen taitavia ja röyhkeitä. Nelikosta varsinkin Krankka saattaa olla hyvinkin sarjan uusi Toni Kokkonen, joka dominoi otteluita välillä miten haluaa, vaikkei tyyli olekaan kaikista näyttävin. Krankka on älykäs ja maaliahne pelaaja. Kerroin pistepörssin voittajaksi 1,25. Ratkaisuvalmiin hyökkäyksen ympärille on hyvä rakentaa, kun maalivahtipelinkin pitäisi olla Jesse Kamulan myötä kunnossa. Kunhan vain Kamula viitsii. Puolustajien tehtäväksi jää tässä joukkueessa katkoa vastustajan vastahyökkäyksiä ja toimittaa pallo nopeasti pikkaisen varastaville hyökkääjille. Sillä Barbaarit meni liigakarsintoihin, sillä KeLykin tässä sarjassa yllättää monet. Aivan sama, vaikka Krankan Janne pelaisi vain ylivoimat, alivoimat ja tasakentällisin joka toista vaihtoa.
7. Barbaarit
Barbaarit olisi helppo tuomita suoraksi tippujaksi. Kahden edelliskauden kentällisen menettäminen ei voi olla kirpaisematta. Lisäksi joukkue on täysin kusessa käytännön järjestelyiden kanssa, kun Isä-Pyysing ja Toni Kokkonen eivät enää olekaan hoitamassa kaikkia asioita. Kauden alla kovin jännitys onkin sen suhteen, tuleeko Barbaarit ensimmäisiin vieraspeleihin henkilöautoilla omakustannehintaan, vai löytyykö joukkueelta oikeasti taustalta potkua hoitaa edes alkeellisimmat asiat divaritasolle.
Pelillisisesti olen astunut NST-Arposen asettamaan miinaan ja luotan Lappeenrannan juniorityön voimaan. Materiaali riittää divariin, vaikka täsmähankinta Jouko Sumen olisikin viimeisen tiedon mukaan jättänyt joukkueen.
8. Kaneetti
Melko tuntematon vastustaja. Kerran olen joukkueen kohdannut ja silloin kyyti oli kylmää. Pääsemme karistelemaan tuota peikkoa harteilta heti sarja-avauksessa. Kaneetit luottaa Jyri Laineen ja Janne Uotilan tulivoimaan. Kaksikko tuleekin latomaan järkyttävän määrän pisteitä myös divarissa. Taustatukea tulee mukavasti Janne Seppälältä ja Mikko Kiveltä. En kuitenkaan voi periaatteesta luottaa joukkueeseen tämän enempää, sillä heidän pelaajalistaltaan löytyy tällä hetkellä vain yksi maalivahti.
9. Sbandy
Tapio Niskanen ja Matias Moilanen ovat nimiä, jotka Kajaanissakin tunnetaan. Niskanen kaukalopallopiireissä, Moilanen höntsäsählyistä. Nousija on aina nousija. Sbandy on helppo veikata putoajaksi, koska minulla ei ole mitään käsitystä joukkueesta tai sen pelaajista. Tuota mainittua kaksikkoa lukuunottamatta.
10. LeBa-96
Tahvanainen lähti Top Teamiin. Joukkueeseen pätee pitkälti sama kuin Sbandyyn. Kun ei tunne, niin ei tunne. En edes yritä esittää tietäväni joukkueesta jotain. Voin vain arvailla sen pelaavan perinteistä joensuulaista kusipääsalibandya ripauksella pallollista taitoa.
11. Top Team
Antti Matikainen on koko kauden sivussa.
Kuten nähdään. Veikkailuissa kannattaa olla ensimmäisten joukkueiden joukossa, koska silloin on vielä kirjoitusintoa.
Papas tulee sijoittumaan veikkaukseni mukaan sarjassa sijoille 1-12. Sen uskon olevan ainoa veikkaus, joka osuu varmuudella oikeaan. Jos omat unet pitävät paikkansa, kentällä nähdään ensi kaudella entistä ylimielisempi Lipsanen. En vain ymmärrä miksi tein niitä maaleja OLS:aa vastaan. Enteilinkö jo kevättä?
-Jani-
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti