maanantai 28. syyskuuta 2009

Neljän pisteen viikonloppu

Niinhän tuo pyörähti ykkösdivarin itälohko käyntiin neljän joukkueen osalta. Meidän osalta sarjakauden alku ei juuri parempi olisi voinut olla. Kahdesta ottelusta täydet neljä pistettä. Sunnuntaisen voiton arvoa nostaa kolmen maalin takaa nousu viimeisellä kympillä. Ja vieläpä yhtä sarjan potentiaalista kärkijoukkuetta vastaan.

Havaintoja peleistä on tässä vaiheessa kautta turha tehdä sen suuremmin, mutta jotain pientä infoa voin muille joukkueille antaa Kaneetin ja PSS:n pelistä.

Kaneetti oli Kajaanissa matkassa melko kapealla rosterilla, kuten pöytäkirjoistakin näkee. Pallollinen peli oli välillä ihan kelvollista ja pakit toimittivat viivasta palloa hyvillä kanteilla maalille tehokkaasti. Oman pään viisikkopelissä olikin sitten suuria ongelmia. Varmasti alkoi matka ja ottelu painaa, mutta välillä selät ja jalat suoristuivat liikaa, eikä omia miehiä hoksattu merkata edes vähää alusta. Lisäksi pallolliselle pelaajilla annettiin aivan liikaa tilaa ja aikaa.

Olin aivan varma lauantain jälkeen, että KeLy tulee niistämään Kaneetin, mutta toisin kävi. Tänään videolta tuota Papas-Kaneetti-ottelua katseltuani huomasin keravalaisten pelissä paljon enemmän hyviä juttuja kuin kentältä. Pakit eivät olleetkaan aivan niin saamattomia pallon kanssa kuin se välillä tuntui. Kyllä joukkue tulee pisteitä kaudella keräämään, kunhan saa vielä kolmannen kentällisenkin mukaan. Tästä huolimatta lasken joukkueen edelleen yhdeksi suurimmista putoajaehdokkaista.

Sunnuntaina saimme vastaan PSS:n, joka oli hakenut kaksi sarjapistettä KeLyltä. Ottelusta osattiin ennakoida vaikeaa ja sellainen siitä tulikin. Ei kuitenkaan ihan odotetunlainen. Alku oli aivan liian helppo. PSS:n yleensä toiminut matalampi karvaus ei saanut peitettyä syöttö- ja vetolinjoja alkuunkaan niin hyvin kuin viime kaudella ja pääsimme melko helposti 4-1-johtoon. Tuossa vaiheessa PSS nosti karvausta ja aloimme lahjoitella harhasyötöillä joukkueelle maalipaikkoja. Emme jaksaneet tehdä pallottomina töitä niin kovasti kuin olisi pitänyt. Liian helppo alku meinasi kostautua, sillä olimme ensimmäisen erän lopun ja koko toisen erän pesukoneessa.

Kolmanteen erään löysimme sopivasti taistelutahtoa ja nostimme karvaus korkeammalle. Tuossa vaiheessa PSS lamaantui. Jo lauantaina Haukiputaalta kiirineet viestit pitivät kutinsa; joukkueelta ei löytynyt aseita purkaa korkeaa karvausta säännöllisesti. Saimme käännettyä pelin painopisteen täysin PSS:n päätyyn ja aloimme voittaa lähes järjestään kaikki kaksinkamppailut. Oliko se sitten hengen voitto materiasta, vai ihan puhtaasti PSS:n huonoutta. Varmaan vähän molempia. Selvää oli vain, ettei joukkueen peli ollut lähellekään valmista.

Totuuden nimissä on sanottava, ettei se tappiokaan hirmu kaukana ollut. Voittomaalia edeltävässä vaihdossa PSS:n Petri Mäki pelasi ketjukaverinsa aivan tyhjään paikkaan, josta tämä ohjasi pallon ohi maalin. Pienet marginaalit on klisee, mutta tällä kertaa mukava sellainen.

Oman joukkueemme peli oli luvalla sanoen kehnoa. Karvauspeli vaatii todella paljon täsmennyksiä ja omassa päässä viisikon välimatkoja pitää saada paljon lyhyemmiksi. Toisessa pelissä oli jo hetkittäin näkyvissä niitä haluttuja muutoksia, joita lauantain jälkeen Heikkisen Jannen kanssa täsmensimme. Kehitystyötä on huomattavasti mukavampi tehdä, kun on voittoja alla. Omat luvattoman huonot peliesityksetkin voi kuitata sillä, että joukkue on täsmälleen niin hyvä kuin sen heikoin lenkki. Tällä kertaa siis parempi kuin Kaneetti ja PSS.

Allekirjoittaneen ”tähtihetkeksi” taisi jäädä keskialueen taklaus, joka vielä pelitilanteessa tuntui hyvinkin puhtaalta. Videolta tilanteen katsottuani pystyn myöntämään, että kyllähän siinä pari askelta joutui ottamaan päästäkseen kaverin juoksulinjalle, eikä kakkonen ollut huutava vääryys. Onneksi ei käynyt kuinkaan. Ja toki pitää jeesustella vielä sen verran, että tuollaisia tilanteita menee läpi liigassa ja maajoukkueotteluissa läpi jatkuvasti. Kontakti osui vartaloon, ei päähän, ja tuli puhtaasti edestä. Paljon enemmän minua syljettävät kulmassa polvella pelaaminen ja ylikovat kontaktit ja juoksulinjoille leikkaamiset laitojen läheisyydessä, joita tuossakin ottelussa nähtiin.

Olipa muuten kajaanilaisyleisö sunnuntain ottelussa ilahduttavasti mukana. Pitääköhän tässä lisätä joukkueen nettisivuille kannatuslaulukirja, että kaikki yleisössä pääsevät mukaan lauluun!?

-Jani-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti